Milloin pikavippi on positiivinen asia?
Joillekin ihmisille lainan ottaminen ja etenkin pikavippi voi tuntua pelottavalta
Esimerkki: nimelliskorko on 5.80% ja todellinen vuosikorko 5.96%. Lainan kokonaiskustannus on tällöin €29 951. Huomioithan, että tähän ei ole laskettu mukaan mahdollisia avaus- tai tilinhoitomaksuja. Luotonmyöntäjien lainasummat vaihtelevat välillä €500 – 60 000, nimelliskorko on 4,90 – 20% (todellinen vuosikorko 4,95 – 38%) ja laina-aika on 1 – 15 vuotta.
Pikavippi jakaa kuluttajien kesken mielipiteitä. Toiset kannattavat sitä, kun taas osa kuluttajista kokee pikavipin pelottavana ja ylivelkaantumiseen johtavana lainana. Pikavipeissä toki on omat riskinsä, mutta viisaan taloudenhallinnan kanssa pikavippi voi olla toimiva rahoitusratkaisu.
Ei kannata pelätä pikavipin nostamista, sillä on täysin normaalia, että yllättäen kaipaa lisärahoitusta esimerkiksi arjen yllättäviin menoihin. Pikavippi heti tilille onnistuu usein nopeasti internetistä tekemällä lainahakemuksen. Ennen pikavipin nostamista on kuitenkin tärkeää perehtyä siihen, miten se toimii, ja olla tietoinen sen riskeistä puolista.
Moni ei välttämättä edes oikeastaan tiedä mikä pikavippi on, siinä missä osa tietää sen vain olevan huono keino rahoittaa mitään. Pikavippi tai pikalaina on laina, jonka suuruus vaihtelee riippuen keneltä kysytään; toisen lähteen mukaan pikavippi voi olla 50 euroa, siinä missä toinen sanoo, että pikavippi voi olla jopa 10 000 euron arvoinen. Pieni pikavippi voikin siis olla jopa niin pieni summa, että muuta lainaa on hankala saada tällaiseen rahoitustarpeeseen. Yleisesti pikavipin tunnistaa siitä, että lainasumma on pieni, ja lainan takaisinmaksuaika on poikkeuksellisen lyhyt.
Pikavippi onkin oikeastaan vain nopeasti saatava laina, ja siitä voidaan myös käyttää nimitystä pikaluotto, pikalaina tai kulutusluotto. Monet yritykset tarjoavat kulutusluottoja, jotka ovat käytännössä oikeastaan pikavippejä. Pikavippi on vakuudeton laina, ja täten sitä onkin mahdollista hakea hyvin nopealla aikataululla.
Pikavipeillä on menneisyydestä hyvin huono maine, sillä moni on joutunut velkakierteeseen juuri pikavippien helppouden ansiosta. Pikavipille tyypillistä on pieni lainasumma sekä lyhyt takaisinmaksuaika, jonka vuoksi sitä saattaa hakea matalammalla kynnyksellä ajatellen, että sen voi maksaa vain nopeasti pois. Pahin virhe kuitenkin on, että unohtaa korkojen merkityksen.
Pikavippien tullessa Suomeen ala oli hyvin vähän säädelty, ja pikavippejä pystyi hakemaan hyvin helposti. Tuolloin pikavippien korot olivat hyvin kohtuuttomia, ja niistä saattoi koitua paljon ylimääräistä maksettavaa pienen lainan päälle. Moni suomalainen päätyi ottamaan pikavippejä ymmärtämättä niiden vaikutusta omaan talouteen.
Vuonna 2019 pikavippeihin asetettiin 20 prosentin enimmäiskorko, sekä raja muille kuluille, jotka ovat enintään 150 euroa vuodessa. Aiemmin kulutusluottojen korkokattona oli 50 prosenttia alle 2000 euron lainoille. Yli 2000 euron lainalle pikavipin vuosikorot saattoivat olla jopa satoja prosentteja. Tämä onkin hyvä suoja kuluttajille, mutta samalla lainansaanti on vaikeutunut entisestään. Toisaalta pikavippejä ei tulisi nostaa, mikäli näitä ei pysty maksamaan takaisin, joten tämä voi olla positiivinen asia.
Vaikka pikavipeillä on maine nopeana lainana, on myös tämän saamiseksi tiettyjä ehtoja. Ikärajaksi lainan saamiseksi mielletään täysi-ikäisyys, mutta joillakin rahoituslaitoksilla pikavipin saamiseksi ikärajana voi olla 20-tai 22-vuotta.
Usein erilaisista lainoista puhuttaessa saatatkin pohtia, onko pikavippiä mahdollista saada, mikäli luottotiedot ovat menneet tai sinulla on tiedoissasi maksuhäiriömerkintä. Luottotietojen puuttuminen mielletäänkin yhdeksi yleisimmistä syistä, miksi lainaa haettuaan voi saada kielteisen lainapäätöksen.
Pikavippi voi olla hankalaa, mutta ei mahdotonta saada ilman luottotietoja. Useat lainantarjoajat kuitenkin tarkastavat automaattisesti järjestelmästä luottotietosi, joka saattaa johtaa kielteiseen lainapäätökseen. Voit kuitenkin yrittää pyrkiä etsiä yhtiötä, joka tarjoaisi pikavippejä luottotiedottomalle. Muistathan kuitenkin harkita pikavippiä luottotiedottomalle tarkasti, ennen sen ottamista.
Pikavipin saamiseen voi vaikuttaa myös esimerkiksi yleinen yrityksen tekemä riskiarvio – eli yritys näkee, ettei takaisinmaksukykysi ole riittävä. Tähän voi vaikuttaa esimerkiksi tulojen suuruus tai aiemmin olemassa olevat lainat. Pikavippi yhtiöt joutuvat tarkastelemaan takaisinmaksukykyä tarkemmin, sillä pikavippiin ei vaadita takuuta.
Pikavippiä on oikeastaan mahdollista saada missä tahansa elämäntilanteessa, sillä pikavippi tarjous kuluttajalle on yksilöllinen. Pikavippiä täytyy kuitenkin pystyä lyhentämään joka kuukausi sovitusti, oli elämän tilanne mikä tahansa. Muista tarkistaa ennen pikavippi hakemista, onko mahdollista toisinaan ottaa lyhennysvapaita kuukausia.
Sinulla saattaa olla ristiriitainen olo pikavipistä – miksi nostaisin sitä, kun se kuulostaa hyvin riskialttiilta? Pikavippi voi kuitenkin sopia tietynlaiseen rahoituksen tarpeeseen, ja mikäli sitä osaa hyödyntää järkevästi, se voi olla ihan yhtä oiva vaihtoehto kuin perinteinen bullet laina.
Pikavippi sopii parhaiten kiireellisiin ja tilapäisiin tilanteisiin, esimerkiksi hyvin yllättävään rahan tarpeeseen. Hyvä esimerkki tästä voi olla kodinkoneen tai auton rikkoutuminen, jolloin sinun tulee nopeasti päästä korvaamaan vanha laite uudella.
Pikavippi sopii myös pieneen rahoituksen tarkoitukseen. Koska se on usein kymmenistä euroista muutamaan tuhanteen, voi laina summa olla niin pieni, että tällaista ei myönnetä muualla. Pieni pikavippi on myös helppo hakea ja saada, ja esimerkiksi arjen hätätilanteessa pikavippi on aina varavaihtoehtona äkilliseen rahan tarpeeseen. On hyvä muistaa, että pikavippi kannattaa nostaa vasta kun sitä oikeasti tarvitsee, eikä nostaa sitä varalle säästöön – tästä voi tulla hyvin kallista.
Erilaisia lainoja on kuitenkin tarjolla niin huimasti, jolloin voi olla vaikeaa erottaa mitä oikeasti tarvitsee, ja mitä haluaa. Koska lainalla on todella helppo rahoittaa halunsa, voi sen nostaminen tuntua järkevältä. Lainoja myös markkinoidaan aggressiivisesti, jolloin saattaa tulla tunne, että sitä oikeasti tarvitsee – vaikka voisi selvitä nostamatta lainaa.
Ennen kuin rahoitat hankintaa pikavipillä, kysy itseltäsi onko hankinta tarpeellinen tai kiireellinen? Voisiko se odottaa esimerkiksi seuraavaan palkkapäivään, tai kolmen kuukauden päähän, jolloin olisit saanut säästettyä jo kyseisen summan ja valmis ostamaan hankinnan omilla varoilla.
Vaikka pikavippi on nimensä mukaisesti nopea laina, ei se tarkoita, etteikö sen nostamista tulisi pohtia ennen sen hankkimista. Pikavipin hakuprosessi on tärkeää aloittaa pohtimalla omaa rahoitustarvetta. Mihin pikavippi tulee? Onko kyseessä pikavippi ilman luottotietoja, vai ovatko luottotietosi kunnossa? Kuinka suuri summa on kyseessä, ja millaisella aikataululla pikavippi on mahdollista maksaa takaisin? Tarvitsenko oikeasti pikavippiä?
Mikäli sinulla on tarve pidemmälle maksuajalle, tulee ensin pohtia kestääkö oma talous pitkän maksuajan. Kannattaa aloittaa luomalla oma kuukausittainen budjetti: laske tähän mukaan palkkatulosi, josta sitten tulee miinustaa kaikki tarpeelliset menot, esimerkiksi vuokra, sähköt ja arvioidut ruokakulut. Tämän jälkeen on hyvä tarkastella, paljonko kuukausibudjetista jää jäljelle. Laske, olisiko sinulla vielä tämän jälkeen varaa maksaa kuukausierä pois siten, että tilille jää myös rahaa pahan päivän varalle. Turvallinen pikavippi on sellainen, joka on harkittu ja perusteltu, eikä otettu hetken mielijohteesta.
Kun oma taloudenhallinta on selvitetty, ja tarkka suunnitelma lainan nostoon tehty, voit jatkaa sopivan pikavipin tarjoajan etsintään. Pikavipin tarjoajia on markkinoilla monia, ja nämä kannattaakin kilpailuttaa kaikista edullisimman löytämiseksi.
Pikavippiä voit hakea netissä, ja lainahakemuksen täyttämiseen menee vain muutama minuutti. Usein tarvitset pankkitunnuksiasi tunnistautumiseen. Lainahakemuksessa kysytään usein perustietoja sekä lisätietoja taloustilanteesta, esimerkiksi tulojen suuruutta. Ennen lainatarjouksen hyväksymistä, käy vielä tarkasti läpi pikavippi sopimus, ja tarkista että todellinen vuosikorko sekä muut ehdot ovat selvillä. Kuuluuko sopimukseen esimerkiksi lyhennysvapaita kuukausia?
Etenkin pikavipin tapauksessa takaisinmaksu aikataulua on järkevää pohtia. Se voi vaihdella suuresti eri lainantarjoajien välillä, ja voi olla muutamista päivistä jopa vuosiin. Pidempi maksuaika pikavipille voi olla tarpeellinen, mikäli pikavipillä on tarkoitus rahoittaa suurempaa hankintaa.
Mikä takaisinmaksuajassa on tärkeää ottaa huomioon on se, että mitä pidempi maksuaika on, sen suuremmat korot ovat. Kuukausierän suuruus toki on huomattavasti korkeampi lyhyellä maksuajalla, mutta koska pikavipissä korkojen ollessa suuret voit joutua maksamaan huomattavasti enemmän näitä, jos valitset pitkän takaisinmaksuajan. Koskaan ei kuitenkaan kannata valita takaisinmaksuaikaa, joka aiheuttaa sinulle vaikeuksia selvitä esimerkiksi arjen menoista.
Jos et ole varma korkojen suuruudesta ja siitä, miten kuukausierä muodostuu, voit käyttää internetistä löytyviä korkolaskureita. Voit listata laskuriin korot, tilinhoitomaksut ja takaisinmaksuajan, ja se laskee sinulle kuukausierän ja korkojen suuruuden.
Muistathan, että pikavippiä ei koskaan kannata nostaa ”pahan päivän varalle” sillä tämä on hyvin epäedullista rahaa. Pikavippiä kannattaa nostaa vain sen verran kuin tarvitset. Mikäli tarve on erilaiselle rahoitukselle, voit harkita erilaista luottotiliä, jossa maksat korkoa vain summasta, jonka päätät nostaa.
Takaisinmaksusta on tärkeää pitää huolta. Maksumuistutukset ja maksamattomat erät voivat johtaa huomattaviin lisäkuluihin, ja pahimmillaan juuri maksuhäiriömerkintään. Mikäli tiedät, että sinulla ei ole varaa maksaa jonakin kuukautena erää takaisin, ota yhteyttä rahoituslaitokseen ja hae maksuvapaata kuukautta.
Pikavipeissä on paljon riskejä. Ne liittyvät ylivelkaantumiseen, lainan nostamiseen turhuuksien osteluun, sekä hyvin löysiin lainaehtoihin. Pikavippejä kuitenkin voidaan markkinoida hyvin paljon muita lainoja enemmän, jolloin niiden nostaminen voi tuntua kannattavalta mihin tahansa tarpeeseen.
Pikavippi voi olla helpompi saada juuri sen takia, että rahoituslaitokset tekevät rahaa kaikilla erilaisilla sopimusta koskevilla säännöillä. Toisinaan esimerkiksi maksuaikataulun muutokset ja myöhässä maksetut erät voivat tulla pikavipin nostajalle kalliiksi. Kannattaa siis tutustua sopimukseen tarkasti ennen sen kirjoittamista – ja pitää huolta siitä, että kuukausierät tulee maksettua ajallaan takaisin.
Pikavipille tyypillistä on lyhyt takaisinmaksuaika. Vaikka pikalainaa saa myös pidemmällä maksuajalla, pienet summat maksetaan yleensä nopealla aikataululla pois. Lyhyen maksuajan riski piilee siinä, että lainaa ei pystyisikään maksamaan takaisin. Tämä on hyvin yleinen tie pikavippikierteeseen. Tämän vuoksi onkin erittäin tärkeää varmistaa oma takaisinmaksukyky.
Pikavipin hakijan tuleekin tiedostaa mitä riskejä pikavipin käytössä voi olla. Etenkin jos on jo olemassa olevaa velkaa vanhoista lainoista, kannattaa uuden pikavipin nostamista harkita tarkasti. Pikavipillä ei koskaan tule rahoittaa esimerkiksi juhlailtaa ulkona, tai hetken mielijohteesta syntynyttä matkasuunnitelmaa.
Moni on varmasti lähtenytkin mukaan pikavippi kierteeseen, sillä toisinaan esimerkiksi koron suuruutta voi olla hankalaa hahmottaa koko vipin hinnasta. Impulsiivisuus on usein yksi suurimmista syistä miksi pikavippi nostetaan. Nykypäivänä halutaan uusi puhelin tai vaate heti, ja kun omat rahat eivät riitä, on pikavippi helposti saatavilla tueksi. Kaikkia kalliita hankintoja on kuitenkin tärkeää pohtia tarkkaan.
Ennen pikavipin nostamista on kuitenkin hyvä puhua sen oikeasta hinnasta. Otetaan esimerkiksi tilanne, jossa uusi puhelin ostetaan pikavipillä. Puhelimen alkuperäinen hinta on 800 euroa. Otat lainan takaisinmaksuajaksi vuoden. Korko on 12 prosenttia, ja lainan avausmaksu on 5 euroa. Todelliseksi vuosikoroksi muodostuu 13.93 prosenttia, ja takaisinmaksettavana on 71.50 euroa kuukaudessa korkojen kera. Korkojen ja muiden kulujen kera puhelimen hinnaksi muodostuukin loppuen lopuksi 857.95 euroa. Jos taas valitset takaisinmaksuajaksi kaksi vuotta, nousee korkojen osuus huomattavasti, ja puhelimen hinnaksi tulee 908.81 euroa. Vaikka summat eivät välttämättä kuulosta suurilta, voi 50 tai 100 euroa olla taloudenhoidossa suuri summa, jonka voisi käyttää paremmin muuhun tarkoitukseen.
Pikavippi ilman luottotietoja voi olla hankalampaa saada, mutta se on kuitenkin mahdollista. Usein lainaa ei myönnetä siksi, että jos lainanhakijalla on ollut maksuvaikeuksia aiemmin, on todennäköistä, että niitä voi tulla tulevaisuudessa uusiksi. Luottotiedottoman on myös hyvä ottaa huomioon pikavippiä hankkiessa, että sen korot ja kulut voivat olla korkeammat. Tämä johtuu siitä, että korko on lainarahan hinta, ja mikäli luottolaitos kokee, että sillä on riski, ettei saa lainaamiansa varojaan takaisin, se haluaa suuremman hinnan tästä.
Usein pikavippi ilman luottotietoja ei ole suositeltavaa, sillä lainaa suositellaan ottavan vain sen verran mitä pystyt maksamaan takaisin. Jos sinulla on jo aikaisempia lainoja maksamatta, kannattaa pyrkiä keskittymään näiden maksamiseen, ja vasta sitten harkita uutta lainaa.
Joillekin ihmisille lainan ottaminen ja etenkin pikavippi voi tuntua pelottavalta
Pikalainat on suunniteltu auttamaan henkilöitä, joilla on rajalliset tai olemattomat
Pikalainat ovat nopea ja kätevä ratkaisu, kun tarvitset rahaa kiireessä.
Pikalaina, joka tunnetaan myös nimellä pikalaina tai palkkapäivälaina, on lyhytaikainen
Jos etsit pikalainaa, on olemassa useita tärkeitä vinkkejä, joiden avulla
Koska pikavipin tarjoajat internetissä usein tarkastavat luottotietosi automaattisesti, tulee täältä usein heti kielteinen päätös. Mikäli rahoitukselle on kuitenkin tarve, voit pyrkiä ottamaan eri tarjoajiin yhteyttä ja esimerkiksi näyttää heille takaisinmaksusuunnitelmasi. Perustele rahoituslaitokselle miksi tarvitset lainan, ja mistä luottotietojen menetys on johtunut.
On kuitenkin hyvä muistaa, että jos sinulla on vielä edellisiä velkoja ulosotossa, ei lähes mikään rahoituslaitos myönnä lainaa. Lainaa voidaan kuitenkin myöntää, jos sinulla on REF-merkintä, eli olet kuitannut velat, mutta sinun tulee vielä odottaa kaksi vuotta luottotietojen palautumista.
Pikavipit kannattaa aina kilpailuttaa, sillä voit säästää satoja euroja. Turvallinen pikavippi onkin sellainen, joka on tarkkaan harkittu ja kilpailutettu, jotta tiedät sen varmasti olevan kohtuuhintainen. Luotettava lainanmyöntäjä on myös rehellinen pikavipin koroista ja kuluista, ja on avoin siitä miten suuri esimerkiksi kuukausierä on
Pikavipeissä voi olla suuria hintaeroja pikavippiyritysten hinnoittelun vuoksi. Joillakin yrityksillä saattaa olla korkeampi nosto – tai tilinavauspalkkio siinä missä toiselle tyypillisempää on korkeammat korot. Pikavippiä nostaessasi kiinnitä huomiota todelliseen vuosikorkoon, joka kertoo sinulle nimelliskoron lisäksi kaikki muut lainasta perittävät kustannukset.
Pikavippi yritykset tarjoavat vippejä myös erilaisille hakijoille. Kaikki eivät esimerkiksi tarjoa lainaa alle 22-vuotiaille, tai luottotiedottomille. Varma pikavippi luottotiedottomalle löytyykin tutkimalla erilaiset vaihtoehdot läpi. Jos olet itse kyseisessä tilanteessa, kannattaa pikavipit kilpailuttaa ja vertailla, ettei ota suoraan kalleinta pikavippiä tarjoajalta, joka näkee, että voi laskuttaa sinulta hieman enemmän koska takaisinmaksukyky ei ole hyvä.
Myös vanhat pikavipit kannattaa kilpailuttaa. Kuten aikaisemmin mainittu, pikavipeissä on aikaisemmin ollut huimat kulut. Nykypäivänä saatat kuitenkin saada huomattavasti paremman tarjouksen. Etenkin kaikki pikavipit, jotka on otettu ennen vuoden 2019 lainsäännöksen muutosta tulisi kilpailuttaa.
Vaikka pikavippi on helppoa saada, näissä on paljon huonoja puolia. Niiden korkeat korot ja muut kulut ovat vieneet monet pikavippi ja velkakierteeseen, jonka johdosta suomalaisten ylivelkaantuminen on kasvanut. Vaikka pikavippejä säädelläänkin tänä päivänä enemmän, voi niissä silti olla korkeammat korot kuin muissa lainoissa.
Pikavippi on helposti saatavilla internetistä. Sitä voi hakea suhteellisen matalalla kynnyksellä – kannattaa kuitenkin ensin vertailla eri pikavipin tarjoajia, jotta löydät itsellesi sopivimman ja turvallisimman pikavipin.
Pikavippejä voi saada hyvin nopeasti internetin rahoituspalveluista. Voit lähettää pikavippihakemuksen käyttämällä verkkopankkitunnuksiasi, ja saat lainatarjouksen usein jopa muutamassa minuutissa. Pikavipin tarjoajat kysyvät hakemuksessa perustietoja sekä jotakin lisätietoa taloudellisesta tilanteestasi, ja mikäli hakemus hyväksytään voit saada vipin tilillesi jopa viidessä minuutissa.
Swiftbanker.fi on osa Lacuna Digital ApS yhtiötä, CVR-nr. 38985981 Kvæsthusgade 5C, 5. sal. 1251 København K , Denmark
© Swiftbanker Finland 2022. All rights reserved.
Cookie | Duration | Description |
---|---|---|
cookielawinfo-checkbox-analytics | 11 months | This cookie is set by GDPR Cookie Consent plugin. The cookie is used to store the user consent for the cookies in the category "Analytics". |
cookielawinfo-checkbox-functional | 11 months | The cookie is set by GDPR cookie consent to record the user consent for the cookies in the category "Functional". |
cookielawinfo-checkbox-necessary | 11 months | This cookie is set by GDPR Cookie Consent plugin. The cookies is used to store the user consent for the cookies in the category "Necessary". |
cookielawinfo-checkbox-others | 11 months | This cookie is set by GDPR Cookie Consent plugin. The cookie is used to store the user consent for the cookies in the category "Other. |
cookielawinfo-checkbox-performance | 11 months | This cookie is set by GDPR Cookie Consent plugin. The cookie is used to store the user consent for the cookies in the category "Performance". |
viewed_cookie_policy | 11 months | The cookie is set by the GDPR Cookie Consent plugin and is used to store whether or not user has consented to the use of cookies. It does not store any personal data. |
Vi ser etter samarbeidspartnere
Tietosuojakäytäntö
SwiftBanker on Lacuna Digital ApS omistuksessa. Lacuna Digital suhtautuu henkilötietojesi käsittelyyn erittäin vakavasti. Täältä voit lukea kuinka sinun tietojasi käsitellään verkkosivustolla.
REKISTERIPITÄJÄT JA TIETOSUOJAKÄYTÄNTÖ
Lacuna Digital ApS
CVR-nr. 38985981
Finsensvej 7A, stuen tv.
2000 Frederiksberg
Danmark
E-mail: info@swiftbanker.fi
Kun vierailet verkkosivullamme, me keräämme tietoa sinusta jonka avulla pystymme tarjoamaan parannettua sisältöä joka on myös henkilökohtaisesti kohdistettu, samalla myös mainokset ovat ensiluokkaisia juuri sinulle. Jos et halua että tietojasi kerätään, sinun täytyy poistaa evästeitä ja välttää verkkosivun käyttöä uudestaan. Alla olemme tarkentaneet minkälaisia tietoja kerätään, mihin tarkoitukseen ja kenellä kolmannella osapuolella on mahdollisuus käyttää niitä.
Evästeitä
Verkkosivu käyttää ”evästeitä”, joka on tekstitiedosto joka tallennetaan tietokoneellesi, älypuhelimeen tai muuhun laitteeseen. Evästeet eivät voi sisältää haitallista ohjelmakoodia kuten viruksia. On mahdollista poistaa tai estää evästeitä. Katso ohjeet englanniksi.
Riskinä on myös että verkkosivu ei enää toimii optimaalisesti ja että sivulla on sisältöä johon sinulla ei ole pääsyä.
TIETOJEN KÄSITTELIJÖITÄ
Tarjoaksemme parasta palvelua, käytämme seuraavia tietojen käsittelijöitä.
Google Ltd.
Facebook Ltd.
Campaign Monitor Ltd
Microsoft Ltd.
Inmobile
Mailchimp
Active Campaign
GetResponse
Constant Contact
Aweber
Tietojasi luovutetaan ja käsitellään kolmannen osapuolen maiden toimesta.
Tiedot luovutetaan US järjestöille; Facebook Ltd, Google Ltd, Microsoft Ltd, Campaign Monitor, Mailchimp, Active Campaign.
Euroopan komissio on päättänyt että järjestöt Yhdysvalloissa ovat “turvallisia” jos ne noudattavat EU:n Privacy Shield sopimusta.
Voit saada sähköpostia, tekstiviestiä tai push-ilmoituksia rahoituspalvelujen sisällöstä seuraavilta:
Henkilökohtainen tieto
Yleisesti
Henkilötietoja on kaikki tieto joka voidaan liittää sinuun joissakin määrissä. Kun käytät verkkosivustoamme, keräämme ja käsittelemme useasti sen kaltaista tietoa. Näin tapahtuu esimerkiksi ??? kun tilaat meidän uutiskirjeemme, osallistut kilpailuihin tai tutkimuksiin, rekisteröidyt käyttäjäksi tai tilaajaksi, käytät muita palveluja tai teet ostoksia verkkosivuston kautta.
Yleensä me keräämme ja käsittelemme seuraavanlaisia tietoja: Ainutlaatuinen ID ja tekninen tieto tietokoneestasi, tabletti tai älypuhelin, IP-osoitteesi, maantieteellinen sijanti, ja minkälaisilla sivustoilla vierailet (kiinnostuksen kohteet) Jos sallit ja täytät tiedot itse, me käsittelemme myös seuraavat tiedot. Nimi, puhelinnumero, sähköposti, osoite ja maksutiedot. Tämä liittyy tyypillisesti ostokseen tai tilin luomiseen.
Käyttämällä tätä sivua suostut tietosuojakäytäntöön.
Jälkeenpäin, SwiftBanker viitataan kun käytetään muotoa; me, meidän, tai meistä.
Me käytämme seuraavat tiedot sinusta.
Nimi
Sähköposti
Maantieteellinen sijanti
Tekninen tieto tietokonestasi, tabletistasi tai älypuhelimestasi
Selaimen tunnistus
IP-osoite
Evästeet
Maa
Muut evästeet joihin saattaa sisältyä henkilökohtainen tunnistus tiedoistasi.
Henkilötietojen käsittelyn GDPR Asetus 6.1f mukaisesti tarkoittaa:
Henkilötietojasi käsitellään ja käytetään seuraavaan:
Sähköpostitarjouksia, lainatarjouksia tai uutisia lainoista.
Tekstiviestejä uusista lainatarjouksista tai uutisia lainoista.
Push-ilmoituksia lainatarjouksista tai uutisia lainoista
Kun me käsitttelemme henkilötietojasi pyydämme suostumuksesi siihen ennen kun me keräämme ja käsittelemme tietojasi.
Henkilötietojasi kerätään ja käsitellään asiaankuuluvista ja tietyistä syistä.
Me keräämme ja käsittelemme ainoastaan asiaankuuluvia ja tarpeellisia henkilötietoja.
Me emme paljasta henkilötietojasi ilman sinun suostumustasi.
Me poistamme henkilötietosi kun tiedot eivät ole enää olennaisia tarkoitukseen. Lisäksi, henkilötietojasi käsitellään GDPR Asetuksen 6.1. a ja b:n mukaisesti oikean ja päivitetyn henkilötiedon kanssa.
Tarkoitus
Jos olet antanut suostumuksesi rahoituspalvelujen markkinointiin ja mainostukseen sähköpostin, tekstiviestein ja selain-pohjaisten ilmoitusten kautta, me pyydämme sinua uusimaan suostumuksesi joka kolmas vuosi, jos et ole ollut aktiivinen profiilissasi näiden kolmen vuoden aikana.
Turvallisuus
Me suojaamme henkilötietojasi. Me emme säilytä henkilötietojasi omilla palvelimillamme, vaan käytämme yhteistyökumppaneitamme, tästä voit lukea lisää TIETOJEN KÄSITTELIJÖITÄ alta. Jos haluat lukea heidän tietosuojakäytännöistä ja GDPR:stä, voit käydä heidän verkkosivuilla. Kuitenkin voimme myös auttaa sinua jos sinulla on kysymyksiä tästä. Sinun tietosi ovat aina suojattuja meidän toimesta, me olemme huolehtineet asiasta teknisin keinoin, jos tietosi on vahingossa tai laittomasti meidän hallinasta poistettu, hävitetty, heikentynyt, julkaistu tai jaettu asiankuulumattomien henkilöiden kanssa, väärinkäytetty tai käsitelty soveltavan lain vastaisesti.
Oikeutesi:
Käyttääksesi alla mainittuja oikeuksiasi, ole ystävällinen ja ota meihin yhteyttä tietojemme kautta. Tämän tiedon löydät tietosuojakäytännön luvun alusta.
Oikeus poistaa tietoa. Erikoistapauksissa, sinulla on oikeus poistaa tallentamamme tietosi, ennen kun yleinen asetettu aikaraja toteutuu.
Yhtiöön voi aina ottaa yhteyttä ollessaan eri mieltä Yhtiön tavasta käsitellä henkilötietoja tai niistä tavoitteista, joihin Yhtiö kyseisiä henkilötietoja käyttää. Asiasta voi myös tehdä valituksen:
Tietosuojavaltuutettu
Ratapihantie 9, 6. krs, 00520 Helsinki.
Postiosoite: PL 800, 00521 Helsinki.
Puhelinvaihde: 029 566 6700
S-posti: tietosuoja(at)om.fi
www.tietosuoja.fi