Mitä tehdä silloin kun elämä yllättää ylimääräisellä kululla, johon ei ole juuri nyt varaa?

Rahanmenoa ei voi estää kuuluu eräs vanha sanonta, joka pitää valitettavan usein paikkaansa. Meillä jokaisella on tullut joskus arjessa eteen tilanne, että ylimääräiselle käteiselle on tarvetta. Tyypillistä on, että jokin kallis, mutta välttämätön kodinkone hajoaa taloudellisesti huonoon aikaan esimerkiksi kesäloman päätteeksi tai joulun pyhien jälkeen, jolloin on ollut muitakin tavallisesta poikkeavia ylimääräisiä kuluja. Tammikuu on tyypillinen kuukausi, jolloin rahaa on käytössä normaalia vähemmän useimmilla meistä. Esimerkiksi lapsiperheissä pyykinpesukoneen hankinta ei yleensä voi odottaa, vaan hajonnut arjen pelastaja on korvattava ennen kuin pyykkivuoret kaatuvat päälle. Pyykkivuoret alkavat kasaantua jo ennen kuin uuden pyykkikoneen saa ostettua ja asennettua, vaikka sen hankkisi saman tien, joten säästäminen uutta varten ei ole useimmiten vaihtoehto. Vakuudeton laina voi olla ratkaisu tällaisiin elämän yllättäviin menoihin.

Hankintoja ei ole järkevää tehdä, jos niihin ei ole oikeasti varaa, mutta joskus elämässä saattaa tulla eteen tilanne, jossa jotain on pakko hankkia nyt ja raha siihen tulee vasta myöhemmin. Esimerkiksi unelmien lomamatka saattaa olla halpa varata juuri nyt, mutta ei enää sitten, kun veronpalautukset tai vuosittainen bonus saapuvat tilille. Tässä tilanteessa odottaminen ei ole välttämättä taloudellisesti kannattavaa ja vakuudeton laina voi olla tilapäinen apu. Ota kuitenkin aina huomioon, että vakuudeton laina ei ole ”ilmaista rahaa” vaan laina korkoineen pitää aina maksaa takasin. Lainaa ei siis kannata ottaa vain siksi, että unelmien lomakohde on nyt edullinen, vaan siihen pitää myös oikeasti olla varaa. Vakuudeton laina sopii nimenomaan niihin tilanteisiin, joissa rahalle on tarvetta juuri nyt ja sitä ei ole, mutta on kuitenkin tulossa lähitulevaisuudessa. Budjetointi kannattaa, sillä haluat aina varmistaa, että sinulla on varaa maksaa laina takasin ilman kituuttamista muiden kulujen suhteen.

Listasimme tähän blogikirjoitukseen 10 tyypillistä arkista tilannetta, jossa laina saattaa olla hyödyllinen ja järkevä vaihtoehto.

  1. Tärkeä kodinkone hajoaa ja se on korvattava uudella heti.
  2. Työmatkoihin käytettävä polkupyörä varastetaan, vakuutus ei korvaa ja joudut hankkimaan uuden. Ehkä jopa sähköpyörän tällä kertaa.
  3. Unelmien lomamatka on myynnissä edulliseen hintaan ja se kannattaa varata nyt eikä myöhemmin.
  4. Konsertin liput tulevat myyntiin juuri ennen palkkapäivää, mutta sinulla ei ole tarpeeksi säästössä niitä varten.
  5. Uusi koti pitää sisustaa ja hankkia uudet huonekalut.
  6. Autoon tarvitaan yllättävä kallis remontti.
  7. Yllätysjuhlat pyöreitä täyttävälle läheiselle.
  8. Uusi harrastus vaatii kalliiden varusteiden hankinnan.
  9. Hetki tuntuu oikealle ja sormus on hankittava heti.
  10.  Mikä tahansa muu yllättävä kulu, joka tulee eteen elämässä.

Mitäs sitten, jos lainalle ei ole vakuuksia tai takaajaa?

Yleensä lainan takaamisen tarvitaan omia tai toisen henkilön tarjoamia vakuuksia. Niitä ovat reaaliomaisuus, kuten rahastosäästöt, talletukset, osakkeet, asunto-osake tai kiinteistö, vapaa-ajan asunto tai vaikkapa metsä. Moni uskoo, että esimerkiksi auto voisi toimia lainan vakuutena, mutta näin ei yleensä ole. Vakuudeton laina on laina, jonka takaamiseen ei tarvita mitään. Puhtaat luottotiedot ja säännölliset tulot toimivat lainan vakuutena. Jos tarvitset pienehkön lainan, on mahdollisesti järkevämpää ottaa vakuudeton laina kuin käyttää saatavilla olevia vakuuksia, koska niitä saattaa tarvita tulevaisuudessa muihin lainoihin ja samaa omaisuutta ei yleensä voi käyttää yhtä aikaa kahden eri lainan takaamiseen. Jos itsellä ei ole vakuudeksi kelpaavaa omaisuutta on takaamisen pyytäminen toiselta henkilöltä aina oma prosessinsa. Saatat ehkä haluta pyytää esimerkiksi vanhempiasi vasta asuntolainan takaajiksi, etkä ensimmäisen vuokra-asunnon sisustukseen käytetyn lainan takaajiksi. Otit sitten millaisen lainan tahansa muista kuitenkin aina harkita lainan ottamista tarkkaan ja perehdy huolella lainaehtoihin.

Yhteenvetona voidaan siis todeta, että paras tapa valmistautua elämän yllättäviin menoihin on pistää rahaa säästöön pahan päivän varalle. Aina säästöjen kerryttäminen ja käyttäminen ei kuitenkaan ole mahdollista ja vakuudeton laina saattaa tulla kysymykseen niissä tilanteissa. Ole kuitenkin tarkkana, vertaa lainoja ja niiden ehtoja sekä mieti aina tarkkaan, onko sinulla varmasti varaa lainaan. Lainaa voi hakea, mutta siihen ei tarvitse sitoutua, jos ehdot eivät tunnu itselle sopivilta. On tärkeää, että ymmärrät lainan ehdot ja kokonaiskorot, ennen kuin sitoudut mihinkään. Useimmiten saat selkeän yleiskatsauksen eri lainoista, kun vertaat niitä palveluntarjoajien, kuten Swiftbanker avulla. Ota huomioon myös oma henkilökohtainen tilanteesi nyt ja mitä uskot sen olevan tulevaisuudessa. Joissain tilanteissa lainan ottaminen on järkevä taloudellinen päätös ja joissain tilanteissa se voi johtaa vielä pahempaan pulaan. Näin on esimerkiksi silloin, kun olet epävarma töidesi jatkumisesta. Kaikkea tulevaisuudessa tapahtuvaa ei voi tietää etukäteen ja esimerkiksi potkut saattavat tulla yllättäen, mutta kaikkeen on hyvä varautua mahdollisimman hyvin. Varmista siis aina, että pystyt oikeasti maksamaan lainan takaisin, oli se sitten vakuudellinen tai vakuudeton laina. Ylivelkaantuminen ei kannata koskaan, vaikka sijoittaisitkin tulevaisuuteesi. Elämään kuuluu, että käytössä on joskus enemmän ja joskus vähemmän rahaa. Säästäminen kannattaa aina, mutta yllättävistä kuluista ei kannata eikä tarvitse ottaa stressiä. Etenkin jos sinulla on säännölliset tulot ja luottotiedot kunnossa löytyy hetkellisiin taloudellisiin haasteisiin aina ratkaisu, joka voi olla esimerkiksi vakuudeton laina.

Et øyeblikk

Vi ser etter samarbeidspartnere

Henkilötietojen käsittely

Tietosuojakäytäntö

SwiftBanker on Lacuna Digital ApS omistuksessa. Lacuna Digital suhtautuu henkilötietojesi käsittelyyn erittäin vakavasti. Täältä voit lukea kuinka sinun tietojasi käsitellään verkkosivustolla.

REKISTERIPITÄJÄT JA TIETOSUOJAKÄYTÄNTÖ

Lacuna Digital ApS
CVR-nr. 38985981
Finsensvej 7A, stuen tv.
2000 Frederiksberg
Danmark
E-mail: info@swiftbanker.fi

Kun vierailet verkkosivullamme, me keräämme tietoa sinusta jonka avulla pystymme tarjoamaan parannettua sisältöä joka on myös henkilökohtaisesti kohdistettu, samalla myös mainokset ovat ensiluokkaisia juuri sinulle. Jos et halua että tietojasi kerätään, sinun täytyy poistaa evästeitä ja välttää verkkosivun käyttöä uudestaan. Alla olemme tarkentaneet minkälaisia tietoja kerätään, mihin tarkoitukseen ja kenellä kolmannella osapuolella on mahdollisuus käyttää niitä.

Evästeitä

Verkkosivu käyttää ”evästeitä”, joka on tekstitiedosto joka tallennetaan tietokoneellesi, älypuhelimeen tai muuhun laitteeseen. Evästeet eivät voi sisältää haitallista ohjelmakoodia kuten viruksia. On mahdollista poistaa tai estää evästeitä. Katso ohjeet englanniksi.

Riskinä on myös että verkkosivu ei enää toimii optimaalisesti ja että sivulla on sisältöä johon sinulla ei ole pääsyä. 

TIETOJEN KÄSITTELIJÖITÄ

Tarjoaksemme parasta palvelua, käytämme seuraavia tietojen käsittelijöitä. 

Google Ltd.
Facebook Ltd.
Campaign Monitor Ltd
Microsoft Ltd.
Inmobile
Mailchimp
Active Campaign
GetResponse 
Constant Contact
Aweber

 

Tietojasi luovutetaan ja käsitellään kolmannen osapuolen maiden toimesta.

Tiedot luovutetaan US järjestöille; Facebook Ltd, Google Ltd, Microsoft Ltd, Campaign Monitor, Mailchimp, Active Campaign.

Euroopan komissio on päättänyt että järjestöt Yhdysvalloissa ovat “turvallisia” jos ne noudattavat EU:n Privacy Shield sopimusta.

 

Voit saada sähköpostia, tekstiviestiä tai push-ilmoituksia rahoituspalvelujen sisällöstä seuraavilta:

Henkilökohtainen tieto

Yleisesti

Henkilötietoja on kaikki tieto joka voidaan liittää sinuun joissakin määrissä. Kun käytät verkkosivustoamme, keräämme ja käsittelemme useasti sen kaltaista tietoa. Näin tapahtuu esimerkiksi ??? kun tilaat meidän uutiskirjeemme, osallistut kilpailuihin tai tutkimuksiin, rekisteröidyt käyttäjäksi tai tilaajaksi, käytät muita palveluja tai teet ostoksia verkkosivuston kautta.

 

Yleensä me keräämme ja käsittelemme seuraavanlaisia tietoja: Ainutlaatuinen ID ja tekninen tieto tietokoneestasi, tabletti tai älypuhelin, IP-osoitteesi, maantieteellinen sijanti, ja minkälaisilla sivustoilla vierailet (kiinnostuksen kohteet) Jos sallit ja täytät tiedot itse, me käsittelemme myös seuraavat tiedot. Nimi, puhelinnumero, sähköposti, osoite ja maksutiedot. Tämä liittyy tyypillisesti ostokseen tai tilin luomiseen.

Käyttämällä tätä sivua suostut tietosuojakäytäntöön.

Jälkeenpäin, SwiftBanker viitataan kun käytetään muotoa; me, meidän, tai meistä.

Me käytämme seuraavat tiedot sinusta.

 

Nimi
Sähköposti
Maantieteellinen sijanti
Tekninen tieto tietokonestasi, tabletistasi tai älypuhelimestasi
Selaimen tunnistus
IP-osoite
Evästeet
Maa

 

Muut evästeet joihin saattaa sisältyä henkilökohtainen tunnistus tiedoistasi.

 

Henkilötietojen käsittelyn GDPR Asetus 6.1f mukaisesti tarkoittaa:

 

Henkilötietojasi käsitellään ja käytetään seuraavaan:

Sähköpostitarjouksia, lainatarjouksia tai uutisia lainoista.

Tekstiviestejä uusista lainatarjouksista tai uutisia lainoista.

Push-ilmoituksia lainatarjouksista tai uutisia lainoista

 

Kun me käsitttelemme henkilötietojasi pyydämme suostumuksesi siihen ennen kun me keräämme ja käsittelemme tietojasi.

Henkilötietojasi kerätään ja käsitellään asiaankuuluvista ja tietyistä syistä.

Me keräämme ja käsittelemme ainoastaan asiaankuuluvia ja tarpeellisia henkilötietoja.

Me emme paljasta henkilötietojasi ilman sinun suostumustasi.

Me poistamme henkilötietosi kun tiedot eivät ole enää olennaisia tarkoitukseen. Lisäksi, henkilötietojasi käsitellään GDPR Asetuksen 6.1. a ja b:n mukaisesti oikean ja päivitetyn henkilötiedon kanssa.

 

Tarkoitus

  1. Me pyydämme aina suostumuksesi ennen kuin me käsittelemme henkilötietojasi tietynlaisiin ja asiaankuuluviin tarkoituksiin. Suostumuksesi on perusta henkilötietojen käsittelyyn, ellei meillä ole peruste käsittellä tietojasi erillä tavalla lain mukaisesti. Suostumuksesi on aina vapaehtoinen ja sinulla on aina mahdollisuus perua suostumuksesi.
  1. Me keräämämme henkilötiedot käytetään ainoastaan tietyistä syistä ja asiankuuluviin tarkoituksiin. Henkilötiedot joita keräämme, tallennamme ja käsittelemme on ainostaan tiettyihin ja asiankuuluviin tarkoituksiin. Me keräämme, tallennamme ja käsittelemme vain tavallisia henkilötietoja.
  2. Käsittelemämme henkilötiedot ovat vain asiaankuuluvia henkilötietoja. Me käsittelemme henkilötietojasi ainoastaan laillisista tarkoituksista. Kun me keräämme, tallennamme ja käsittelemme henkilötietojasi, meillä on mahdollisuus tunnistaa sinut ja näyttää sinulle kampanjoita ja mainoksia jotka ovat sinulle olennaisia. Tämä tarkoittaa että me pystymme tarjoamaan toivottuja palveluita. Henkilötietojasi käsitellään niissä määrin missä ne ovat oleellisia sovellettavan lainsäädännön mukaisesti. Lisäksi, me vähennämme henkilötietojesi käsittelyä väärinkäytösten varalta.
  1. Me emme paljasta henkilötietojasi ilman suostumustasi. Me paljastamme henkilötietojasi ainoastaan yhteistyökumppaneillemme. Tätä tietoa käytetään markkinointiin johon olet antanut suostumuksesi. Voit vastustaa henkilötietojesi levittämisestä milloin tahansa. Jos viranomaiset ottavat yhteyttä meihin, meillä on oikeus paljastaa henkilötietojasi milloin tahansa ilman suostumustasi. Me käytämme lukuisia kolmansia osapuolia tallentaaksemme ja käsitteelläksemme tietoja. Nämä kolmannet osapuolet tallentavat ja käsittelevät henkilötietojasi ainoastaan meidän puolestamme ja he eivät voi käyttää tietojasi omaan tarkoituksensa. Lisäksi, käytämme tietojen käsittelijöitä ainoastaan EU-maissa tai sellaisissa maissa jotka voivat asianmukaisesti suojata henkiötietosi. Kuitenkin, pidätämme itsellemme oikeuden käyttää tietojen käsittelijöitä EU:N/EEA:n ulkopuolelta jos he pystyvät avustamaan meidän yritystämme. Kuitenkin, tämä tehdään ainoastaan sovellettavan sääntöjen mukaisesti koskien henkilötietojen siirtoa, katso lainsäädäntö. Jos haluat, voit lukea lisää aiheesta englanniksi täältä: https://eur-lex.europa.eu/legal-content/EN/TXT/?qid=1401799946706&uri=CELEX:32010D0087
  2. Henkilötietojasi päivitetään tai poistetaan kun tiedot eivät enää ole tarkoituksenmukaisia. Siksi me tarkistamme että säilyttämämme henkilötietosi ovat paikkaansapitäviä ja päivitettyjä. Mikäli henkilötietosi ovat virheellisiä, tiedot poistetaan välittömästi. Siksi tarjoamamme palvelu vaatii että henkilötietosi ovat oikeita. Tähän liittyen pyydämme että annat meille oikeat henkilötiedot. Siksi on myös tärkeätä että ilmoitat meille jos henkilötietosi muuttuvat niin että me pystymme tarjoamaan parhaimman mahdollisen palvelun sinulle. Henkilötietojasi säilytetään meillä niin kauan kuin laki sallii. Tiedot poistetaan meidän toimesta kun tiedot eivät ole enää merkityksellisiä.

Jos olet antanut suostumuksesi rahoituspalvelujen markkinointiin ja mainostukseen sähköpostin, tekstiviestein ja selain-pohjaisten ilmoitusten kautta, me pyydämme sinua uusimaan suostumuksesi joka kolmas vuosi, jos et ole ollut aktiivinen profiilissasi näiden kolmen vuoden aikana.

 

  1. Sinä olet vastuussa oikeista ja päivitetyistä henkilötiedoista jotka olet täyttänyt verkkosivuillamme. Päivityksiä tehdään sinun toimesta tai ottamalla meihin yhteyttä. Tämän jälkeen, me päivitämme tietosi ajantasalle, jos olet pyytänyt meitä tekemään niin.

Turvallisuus

 

Me suojaamme henkilötietojasi. Me emme säilytä henkilötietojasi omilla palvelimillamme, vaan käytämme yhteistyökumppaneitamme, tästä voit lukea lisää TIETOJEN KÄSITTELIJÖITÄ alta. Jos haluat lukea heidän tietosuojakäytännöistä ja GDPR:stä, voit käydä heidän verkkosivuilla. Kuitenkin voimme myös auttaa sinua jos sinulla on kysymyksiä tästä. Sinun tietosi ovat aina suojattuja meidän toimesta, me olemme huolehtineet asiasta teknisin keinoin, jos tietosi on vahingossa tai laittomasti meidän hallinasta poistettu, hävitetty, heikentynyt, julkaistu tai jaettu asiankuulumattomien henkilöiden kanssa, väärinkäytetty tai käsitelty soveltavan lain vastaisesti.

Oikeutesi:

 

Käyttääksesi alla mainittuja oikeuksiasi, ole ystävällinen ja ota meihin yhteyttä tietojemme kautta. Tämän tiedon löydät tietosuojakäytännön luvun alusta.

  1. Oikeus päästä tarkastamaan henkilötietojasi: Sinulla on oikeus päästä tarkastamaan säilyttämiämme henkilötiedojasi. Mutta, tällainen tapahtuma ei kuitenkaan voi olla ristiriidassa muiden oikeuksien tai vapauksien harjottamisen kanssa. Lisäksi, sinulla on aina oikeus saada itsellesi henkilötiedot jotka olet meille luovuttanut.
  1. Oikeus saada korjattua henkilötietojasi. Sinulla on oikeus saada henkilötietojasi korjattua, jos tiedot eivät ole paikkansapitäviä tai jos olet vahingossa tehnyt virheen. Mutta, joissakin tapauksissa voi olla että me emme pysty poistamaan tai korjaamaan tietojasi koska laki velvoittaa meitä säilyttämään tietojasi.

Oikeus poistaa tietoa. Erikoistapauksissa, sinulla on oikeus poistaa tallentamamme tietosi, ennen kun yleinen asetettu aikaraja toteutuu.

 

  1. Oikeus asettaa rajoituksia tai rajoittaa tietojesi käsittelyä. Joissain tapauksissa, sinulla on oikeus asettaa rajoituksia tai rajoittaa tietojesi käsittelyä. Sinulla on oikeus vastustaa henkilötietojesi käsittelyä ja rajoittaa sitä. Sinulla on oikeus vastustaa henkilötietojasi käsittelyä suoramarkkinonti tarkoituksiin.
  1. Oikeus siirtää tietoja. Silloin kun henkilötietojesi käsittely perustuu suostumukseen tai sopimukseen ja käsittely tapahtuu auttomaattisesti, tietojensiirto on sinun oikeutesi. Tämä oikeutesi tarkoittaa että sinulla on oikeus saada henkilötietosi lähetettyä itsellesi rakenteellisesti, normaalikäyttöisenä ja kone-luettavalla muodossa, ja että sinulla on oikeus siirtää tietojasi toiselle palveluntarjoajalle.
  1. Oikeus vastustaa: Joissakin tapauksissa, sinulla on mahdollisuus vastustaa henkilötietojesi laillista käsittelyä. Jos sinä uskot että henkilötietojasi käytetään soveltavan lainsäädännön tai tarjoamasi suostumuksesi vastaisesti jotka olet meille toimittanut, sinulla on oikeus vastustaa meitä. Sinä voit tehdä tämän käyttämällä yhteystietojamme. Tämän menetelmän valitseminen johtaa siihen että henkilötietojasi ei enää käytetä tähän tarkoitukseen. Voit aina olla yhteydessä meihin jos haluat rajoittaa osia tai kaikkia henkilötietojasi.
  1. Oikeus perua suostumuksesi. Koska olet antanut meille suostumuksesi, sinulla on aina mahdollisuus perua suostumuksesi. Heti kun perut suostumuksesi, henkilötietojesi käsittely lakkaa ja et saa meiltä enää markkinointia rahoitustuotteista.

    Yhtiöön voi aina ottaa yhteyttä ollessaan eri mieltä Yhtiön tavasta käsitellä henkilötietoja tai niistä tavoitteista, joihin Yhtiö kyseisiä henkilötietoja käyttää. Asiasta voi myös tehdä valituksen:

    Tietosuojavaltuutettu

    Ratapihantie 9, 6. krs, 00520 Helsinki. 
    Postiosoite: PL 800, 00521 Helsinki. 
    Puhelinvaihde: 029 566 6700 
    S-posti: tietosuoja(at)om.fi 
    www.tietosuoja.fi